Pesukoneen täyttö ja huolto

Pesukoneen täytöllä on merkitystä.

Pesukoneen ylitäyttö saattaa jättää pyykin likaiseksi ja voi jopa vahingoittaa konettasi. Älä siis täytä pesurumpua liian täyteen. Liian vajaan koneellisen peseminen taas ei ole taloudellisesti eikä energiansäästöä ajatellen kannattavaa.

Erityisesti villavaatteita pestäessä pesukone tulee täyttää enintään puolilleen, sillä villavaatteet keräävät pesun aikana normaalia enemmän vettä ja painavat rummussa tällöin paljon tavallista pyykkiä enemmän.

Liian "ahdas" pesu saattaa myös rypistää tekokuidun pysyvästi. Jos käytät kuivausrumpua, suosittelemme, että sijoitat pienimmät vaatekappaleet rummun pohjalle.

Pyri löytämään oikea täyttöaste koneen koostasi riippuen. Kun laitat vaatteet rumpuun kevyesti yksitellen etkä työnnä vaatteita rumpuun väkisin, on täyttöaste kaikella todennäköisyydellä kohdallaan.

Pesukonekin kaipaa huoltoa

Pyykinpesukoneelle kannattaa tehdä pari kertaa vuodessa ns. huoltopesu, sillä matalia lämpötiloja käytettäessä koneeseen saattaa jäädä likaa, joka aiheuttaa ummehtunutta tuoksua. Huoltopesu voidaan tehdä kahdella eri tavalla tyhjälle koneelle (ilman pyykkiä):

1. Annostele pyykinpesukoneen rumpuun pyykinpesujauhetta annostusohjeen mukainen määrä. Valitse 90 asteen pesuohjelma ilman esipesua.
2. Annostele 100 g sitruunahappoa (myydään apteekissa) pyykinpesukoneen annostelulokeroon ja valitse 90 asteen pesuohjelma ilman esipesua.

Vinkki: SUN astianpesukoneen puhdistusaine käy mainiosti myös pesukoneen puhdistukseen.