Lajittelu
Lajittele pyykki materiaalin, värin, likaisuuden ja tekstiileissä olevien hoito-ohjeiden mukaan.
Värillä on väliä!
Pese vaaleat ja valkoiset tekstiilit erillään värillisestä pyykistä, jotta ne eivät värjäytyisi, sillä jo värillisistä tekstiileistä irtoava nukka saattaa värjätä vaaleat tekstiilit.
Värilliset tekstiilit on syytä pestä värillisten tekstiilien kesken ja hyvin tummat tai mustat tekstiilit keskenään. Vaatteet on aina hyvä kääntää nurin pesun ajaksi, sillä näin ne säilyttävät värinsä paremmin.
Pese uudet voimakkaasti värjätyt ja tummat tekstiilit aina muutaman ensimmäisen pesukerran ajan erikseen muusta pyykistä.
Voit tarkistaa päästääkö kangas väriä siten, että kastelet pienen osan kangasta esimerkiksi helmasta tai sauman kohdalta. Silitä kastellun alueen päältä paperin tai kangaspalan läpi. Mikäli väriä jää paperille tai kankaalle, pese vaate erillään kylmässä vedessä ja huuhtele välittömästi edelleen kylmällä vedellä. Mikäli väriä lähtee huomattavan paljon, kannattaa harkita vaatteen kuivapesua.
Pese hyvin likainen pyykki erikseen
Lapsiperheissä syntyy usein pyykkiä, jossa on vaikeita tahroja. Hyvin likainen pyykki on hyvä erotella tavallisesta pyykistä ja käyttää pyykinpesussa tehokkaasti likaa irrottavaa valkaisuaineellista pesuainetta, kuten OMO White -jauhetta. Nestemäinen pyykinpesuaine toimii hyvin esikäsittelyaineena vaikeille tahroille.
Pyyhkeet kannattaa pestä erillään muusta pyykistä, sillä pyyhkeistä jää helposti samassa pyykissä olleiden vaatteiden pintaan hentoa nukkaa, jonka saa kyllä pois nukkaharjan avulla. Ruoan kanssa tekemisissä oleva pyykki, kuten keittiöluutut ja pyyhkeet kannattaa myös pestä vaatteista ja liinavaatepyykistä erillään.
Valitse oikea pesulämpötila
Mikäli peset erilaisia materiaaleja yhdessä, valitse pesuohjelma herkimmän materiaalin mukaan. Pese tekstiilit aina maksimissaan tekstiilin hoito-ohjeen sallimassa lämpötilassa. Liian korkea lämpötila voi vaurioittaa kuituja. Liian matalassa lämpötilassa vaatteet eivät puolestaan puhdistu, vaikkakin useat pyykinpesuaineet tehoavat jo 30 °C:n lämpötilassa. Jos esimerkiksi peset yhdessä pyykkiä, jolle suositellaan pesua
40 °C:ssa ja 60 °C:ssa, aseta pesulämpötilaksi 40 °C. Mikäli pesusymbolin alla on viiva, valitse pesuohjelmaksi erityisen hellävarainen ohjelma.
Napit auki ja vetoketjut kiinni!
Käy vaatteet läpi ennen koneeseen laittoa. Sulje vetoketjut, jotta vetoketju ei vaurioita tekstiilejä ja avaa napit, jotta napinlävet eivät veny pesussa. Tyhjennä taskut ja harjaa irtolika pois.
Pesupussi suojaa herkkiä tekstiilejä
Jotkut tekstiilit vaativat erikoistoimenpiteitä. Rintaliivit, sukat, sukkahousut, hienot tekstiilit ja muut hellää käsittelyä vaativat vaatteet kannattaa laittaa pesun ajaksi pesupussiin.
Käytä aina pyykillesi soveltuvaa pesuainetta. Esimerkiksi villa ja silkki tulisi aina pestä tarkoitukseen soveltuvalla pesuaineella.
Noudata aina tekstiileissä olevia hoito-ohjemerkintöjä!

