Pyykinpesuaineiden valmistus ja innovaatiot

Unileverin tuotekehittelylaboratorio sijaitsee Englannissa. Siellä tutkitaan kaikki tuotteemme ja testataan uusien ainesosien soveltuvuus ihmiselle ja ympäristöllemme. Yrityksen sisäiset tarkastusmenetelmät ovat lisäksi usein tiukempia kuin viralliset ohjeet edellyttävät.

Pesuaineen valmistuprosessin kehittymisen myötä

• päästöjen määrä on vähentynyt
• jätevesi kierrätetään
• energian käyttö on tehostunut

OMO pesuaineissa käytetään nykyisin valkaisuaineita ja entsyymejä, jotka antavat parhaan pesutuloksen jo alhaisissa lämpötiloissa. Näin säästyy huomattavasti energiaa. OMO on myös tiivistynyt eli hyvän pesutuloksen saavuttamiseksi tarvitaan nyt entistä vähemmän pesuainetta. Tämä tarkoittaa vähemmän kemikaaleja ja vähemmän pakkausmateriaalia pesukertaa kohden. Ja koska yhdellä pakkauksella pestään entistä enemmän, myös kuljetuskapasiteettia tarvitaan vähemmän.

Uusia tuotteita lanseerattaessa niiden ympäristövaikutuksia tarkastellaan huolellisesti, jolloin voidaan varmistua tuotteiden ympäristöystävällisyydestä. Ympäristövaikutuksia pyritään vähentämään etsimällä parannuskohteita tieteellisten tutkimusmenetelmien, kuten elinkaarianalyysin avulla. Pyrimme jatkuvasti kehittämään uusia, laadukkaita pyykinpesuaineita, jotka kuormittaisivat mahdollisimman vähän ympäristöä.